tiistai 28. toukokuuta 2013

Kuutamolla on kiva olla

No terve. Sen verran on aikaa taas edellisestä päivityksestä, etten millään muista enää joka treenejä erikseen. .mutta treenattu ollaan kyllä. Pilkkuneiti odottaa ilmeisesti omasta mielestään pentuja :/ Se on jotenkin poissaoleva ja pihalla. Väsyttää ja masentaa.. Lenkillä se kulkee pääsääntöisesti hihna löysällä (!). Treeneissä tekee kyllä iloisesti, mutta on hivenen löysemmän oloinen kuin normaalisti. Uroksille Helmi on ollut nyt tosi kiukkuinen, antaa pataan heti kättelyssä.. Ruoka taas kelpaa erinomaisesti, vieläpä paremmin kuin normaalisti. On yrittänyt jopa ulvoa iltapalaansa tiskipöydällä...  Toivotaan ettei pamahtaisi vaan vielä pahemmin valeraskaaksi. Nartut, huoh.

Aksassa ollaan keskitytty nyt helppoihin ratatreeneihin sekä keppeihin ja keinuun. Kepit on viime päivityksestä lähtien toimineet tosi hienosti, eipä ole tainnut yhtään virhettä tehdä! Kaikin puolin hyvä fiilis kyllä Helmin kepittelystä. Osana rataa löytää aloitukseen ongelmitta, vähäsen ohjaan vain kepeille. Keinu on edelleen hivenen varovainen, parempi siitä tulee todennäköisesti vain varmuuden myötä. Koskaan Helmi ei kuitenkaan yritä ratkaista keinu hyppäämällä sieltä alas, onneksi. Rimat on ollut nyt 60cm, hyvin se hyppää.

Parisen viikkoa sitten oli agiepikset koirakoulu Napakan kentällä. Tehtiin pari rataa ja tuplanollahan sieltä tuli :) Sijoituttiin ekaksi molemmilla radoilla, tosin makseja taisi olla kokonaiset kolme... Eka radalla oli simppeli putki-hyppyralli, siinä ei ongelmia. Helmi oli vähän tahmean oloinen, ei kulkenut niin lujaa kuin normaalisti. Vaikuttiko vieras pohja vai enkö vaan valmistellut koiraa tarpeeksi? Toisella radalla oli lisäksi myös Aa. Se meni paremmin, vauhtia oli kivasti ja kontaktin otti hyvin. Helmin kanssa on kyllä kiva mennä kisailemaan, koska voin olla melko varma, että tekee kyllä, eikä ota häiriötä ympäristöstä.

Tokoja ollaan tehty sekä kotipihalla että muutamalla eri kentällä. Yksissä treeneissä Helmi sotki jääviä ihan huolella, tarjosi kokoajan maahanmenoa, jopa seuraamiseen. Ongelma poistui onneksi seuraavin treeneihin mennessä, nyt on tehnyt taas aika varmasti. Luoksetulon loppuperusasentoa pitää treenailla lisää, tulee sivulle hitaasti ja liian eteen. Itse luoksetulon vauhti hyvä, jättö myös ok! Hyppyä ollaan tehty kertaalleen, se ok.

Paikkamakuu toimii nyt, JES!! Yhden ainoan kerran on noussut seisomaan talven jälkeen. Silloinkin kaveri lähti vierestä liikkeelle,  Helmi nousi seisomaan ja käskin kaukaa uudestaan maahan ja pysyi loppuun. Heti seuraavassa paikkamakuussa kaveri lähti taas ja silloin Helmi pysyi :) Hyvä häiriö, vaikka kenenkään koiran en toivo sieltä lähtevän!

Seuraamisen kontakti ei ole niin hyvä kuin haluan sen olevan. Helmi tiputtaa kontaktin herkästi liikkeellä lähdössä, tätä aloitettiin tänään treenailemaan paremmaksi. Ja ohjaajan kävely on ihmeellistä hiippailua.. ja käännöksissä en älyä hidastaa vauhtia, joten koira ei millään kerkeä mukaan käännöksiin. Muuten minusta meidän seuraaminen on aika varman oloista, paikka pysyy, eikä edistä ihan kauheesti.

Noudon kanssa on taas ollut ongelmia. Se ei vaan liikkeenä toimi nyt yhtään! Vauhtinoutona tekee ok, ja luovutukset lyhyeltä matkalta on ihan kohtalaisia, mutta kokonaisena liikkeenä ei tule yhtään mitään :( Kyllähän se noutaa, mutta palautta ravilla ja selvästi paineistuneen (lue: hakatun :D) näköisenä. Ei näin. Ja hitto kun onnistuu vielä "rivien välissä" hermostumaan koiralle. Kyllä Helmi huomaa, milloin kehut tulee spontaanisti ja milloin hampaita kiristellen.. eipä ainakaan auta asiaa ei. Ajatuksena olisi nyt vahvistaa osia erikseen vaihtelevilla treeneillä, muutakaan en keksi. Hyppynouto on Helmistä taas kivaa, silloin se palauttaa laukalla ja tulee luovutukseenkin reippaammin. Sitähän voisi jotenkin yrittää hyödyntää?

Merkkiä ollaan aloitettu, hyvin Helmi hoksaa idean. Ruutu on ollut parempikin, ei oikein tarjoa itse oikeaa paikkaa, vaan odottaa uutta käskyä. Kivaa se silti Helmistä on :) Kaukot avotyylin ihan hyvät. Tänään ekaa kertaa liikkuri "häiriköimässä", ei välittänyt mitään. Istumasta kertaalleen ennakoi maahanmenon. Seiso-maahan-seiso vaihdotkin etenee.

Tavoitteena olisi et tokossa päästäis kokeeseen heinäkuussa. Saa nähdä uskalletaanko. Ekat viralliset aksakisat olisi lauantaina Kajaanissa! Yllättävän vähän jännittää, vielä. Ihan realistinen mahdollisuus olisi vaikka nollakin tehdä, mutta eiköhän siellä yksi jos toinenkin kämmi satu ;) Mut eihän me voida täplän kanssa tötöillä mitään sellaista, jota joku muukin ei olisi jo aiemmin tehnyt?


perjantai 10. toukokuuta 2013

Saatoin keksiä juuri ratkaisun?

Nyt on sitten haku ja mejäkausi korkattu tältä kesältä. Ja olihan se kivaa, Helmistä varsinkin. Ajattelin, että Helmin autossa kiljuminen olisi jäänyt talven myotä pois kokonaan. Olin väärässä. Agilityhallin pihassa se ei huuda, ainakaan kokoaikaa.. mutta hakumetässä se huutaa kuin palosireeni, siis edelleen..  Olen virallisesti luovuttanut sen asian suhteen. Minä en saa sitä hiljaiseksi.

Perjantaina hakuiltiin työporukalla. Ajatella, oikein päivystyksen omat hakutreenit :) On se vaan kiva, että muitakin (minun ja Heidin lisäksi..) koiraharrastuksiin vinksahtaneita löytyy ihan omalta työpaikalta. Etukäteen mietin et mahtaakohan se täpläkoira muistaa koko hakua ollenkaan. Huoleni oli täysin turha. Helmi piippasi koko matkan keskilinjalle ja kiskoi minua eteenpäin.. tiesi tosiaankin et kadonneita ihmisiä (ja namirasioita) täne on tultu etsimään ja ne pitäisi löytää pian. Ohjaaja on vain ylimääräinen painolasti hihnan päässä, joka vain vähän hidastaa etenemistä..

Otin Helmille kolme ukkoa. Ensimmäinen maalimies oikealla puolen keskilinjaa kiven takana. Ilman apuja otettiin, koska tuuli suoraan ukolta päin. Hienosti suoraan piilolle. Ja hitto se menee lujaa! Toinen maalimies vasemmalla puolen antoi ääniavun ja Helmi paineli siitä huolimatta innostuksissaan alueen yli ja hortoili vähän missä sun sattuu, kunnes sai hajun ja kirmaili piilolle. Tämä meni kyllä täysin överiksi koiralta, liian kivaa on ja ei keskity :D Kolmannen ukon lähetyksen sössin itse, lähetin väärästä kohdasta. Helmi meni kylläkin tasan sinne minne lähetin, kääntyi sivurajalla oikeaan suuntaan, totesi et hitto täällä ketää ole ja otti hajun maalimiehestä itsensä takaa. Pätevä koira ja niin pirun innoissaan :)

Helmi on hakumetsässä tosi korkeessa vireessä. Ei pysty kusemaan, eikä syömään edes nakkia minun kädestä, koska on pakko etsiä maalimies. Se on juuri ja juuri vielä toimintakykyalueellaan. Haku on ainoa laji, missä olen kuullut Helmin ääntelevän. Se kylläkin hiljenee heti kun laitan sen viereeni ekaan  lähetykseen. Kiva et motivaatio on kohdillaan, mut vähän jos sais sitä rauhoteltua, niin se ehkä keskittyis paremmin.. Mitenkähän tuolle eläimelle koskaan saa opetettua tyhjät pistot? Ja hei! Meidän ilmaisu etenee, Helmihän haukkuu myös vieraalle ja vieläpä aika hyvin! Pitäisi vaan uskaltaa yhdistää haukku jo etsintään.

Lauantaina käytiin mejäilemässä. Helmi sai tehdä noin 150 metriä pitkän L-muotoisen jäljen. Alkumakauksen se merkkasi hyvin, mutta sitten se tarvitsi parikin kehoitusta jäljelle, koska meinasi haahuilla jotain muuta. katseli ehkä näkyisikö ukkoja metsässä.. Sit kun muisti taas, et mikä laji on kyseessä jäljesti aika hienosti. Kulmamakaukselta lähti varmanoloisesti heti oikeaan suuntaan :) Loppumakauksella bongasi palkkapurkin silmillään (seuraavan kerran pakka piiloon..) ja maistuihan se aamupala palkaksi. Helmi oli autoon takaisin joutuessaan sen näköinen et tässäkö nää treenit jo olikin..

Sit aksahommiin. Tiistaina oltiin hallilla Heidin ja Tuitun kanssa. Helmi teki paria eri variaatiota kepeistä osana rataa. Ja eihän se meinaa niitä millään bongata.. Itse pujoittelu oli sujuvaa, kunhan eka löysi koko kepit.. keinua tehtii putken kautta. Ekalla toistolla juoksi innoissaan ihan keinun päähän ja otti sen lujasti alas. Ei kestänyt alastulokontaktilla, koska säikähti vähäsen.. Todennäköisesti luuli olevansa puomilla.. Ja näkyihän se seuraavilla toistoilla. Otettiin aika monta toistoa ja parani ne onneksi edetessään. Lisää treeniä vaan keinulle ja puomille. Näitä nyt vaan sattuu ja ei voi mitään. Loppuun suoraa rallia, jossa vedätin kunnolla. Näistä ois videota, laitan ehkä myöhemmin.

Keskiviikkotreeneissä tehtiin kahta erilaista rataa.

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/?ui=2&ik=44be4d0d9e&view=att&th=13e8431ca5d35c9b&attid=0.1&disp=inline&realattid=f_hggi9lue0&safe=1&zw&saduie=AG9B_P_kTEvfhwO4NEo0f6KPIJCm&sadet=1368134665693&sads=MpnIntXH5at9kjuX0MnT8o5Dim0&sadssc=1
rata: Heidi U.

Tällä ekalla radalla meidän kompastus oli yllätys yllätys kepit.. ei löytänyt ekalla kerralla niitä.. toisella kerralla taisi jo onnistua. Puomi ok. Keinu oli yllättävän hyvä :) Ei se mikään supernopee ole ja tuskin tuleekaan, mut riittää minulle. Hypyllä 10 valssasin liian tiukasti ja sain Helmin 11 takaakiertoon.. Pussi oli tosi hidas tänään! Hölmö pilkullinen ei tajua kumartua yhtään vaan yrittää väkisin läpi suorin jaloin :D Pussia on tehty tosi vähän, mut ei tää näin huono ole kyllä ennen ollut.. Putkelle 14 Helmi haki jostain syystä herkästi väärän pään. Mut kiva rata, ihan hyvä fiilis jäi :)

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/?ui=2&ik=44be4d0d9e&view=att&th=13e8431ca5d35c9b&attid=0.2&disp=inline&realattid=f_hggi9lvz1&safe=1&zw&saduie=AG9B_P_kTEvfhwO4NEo0f6KPIJCm&sadet=1368135207157&sads=jamKZjmrqFDzfit-ow7sO7utuLs
rata: Heidi U

Toka rata olikin jo vähän haasteellisempi. (Kuvasta puuttuu suoralta putkelta numero, se on oikeesti kakkonen.) Putkijarrusta olisi ollut tosissaan hyötyä tällä radalla.. ja mehän ei sitä osata vielä :D 2 hypylle tein valssin, neloselle sylkkärin ja hyvin toimi! Kokeilin ekaksi  2-3 välistävetona, mut ei oikein onnistunut. Kepit dalmatialainen ohitti korvat hulmuten ekalla toistolla, mut tokalla taisi osua jo kohdilleen :) puomi ja keinu ihan ok, pussi hidas. 18-21 minä sooloilin jotain ihan ihmeellistä, mutta onnistuin saamaan koiran kuitenkin oikeille esteille.. Ja sehän riittää ;)

Tänään olin ajelemassa Helmin kanssa keskustaan pikku kaupunkikävelylle, mutta sittenpä alkoikin satamaan kaatamalla vettä.. sain lennosta kuningasidean lähteäkin hallille tekemään parit kepit! Päätin tehdä kuutta keppiä putken ja hypyn kautta. Kuutta keppiä siksi et saisi enemmän toistoja otettua.. Ajattelin et pitäisikö vähän kuitenkin ohjata niille kepeille, niin ehkä se H löytäisi ne paremmin? En siis näytä kädellä  mitään ykköskeppiväliä, vaan ainoastaan ohjaan kädellä keppien suuntaan samalla kun käskytän.. Aiemmin ole siis tehnyt pelkän  rytminmuutoksen ja ainoastaan käskyttänyt kepeille.. Ja hitto sehän toimi hienosti! Tehtiin varmaan 15 toistoa eri puolita ohjattuna ja yhtään virhettä ei Helmi tehnyt. Olisiko tässä siis ratkaisu keppiongemaan, jos vaikka ohjaisin koiran sinne? Ja keksin tämän vielä ihan itse :D Tein loppuun vielä toisella radalla olleet kokonaiset 12 keppiä ja hyvin meni. Upeeta. No toivotaan et tää toimii vielä seuraavallakin kerralla ;)










keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kahdesti aksaa

Maanantaina ajeltiin Pärnälle Miran ja Nellin kanssa. Juoksutauolta palasikin varsin iloinen täpläkoira! Tehtiin ensiksi suoria keppejä yksittäisenä, noin kahdeksan toistoa yhteensä. Nyt Helmi teki pari virhettä keppien loppupuolella, aloitukset oli hyviä. Vauhti ok ja rytmikin alkaa löytyä :) Sit harjoiteltiin putken ja kahden hypyn avulla persjättöjä, onnistui ihan kohtalaisesti. Toiseen suuntaan kävi kylläkin itsenäisesti tekemässä pussin ja vieläpä kaksi kertaa.. Se ei kyllä oikeesti ollu tarjolla yhtään enkä todellakaan ohjannut sitä sinne :D Lapasesta lähti, mutta ei haittaa yhtään. Helmi oli muutenkin tosi hulvattomalla tuulella (lue: juoksi ihan minne sattuu esteille kuuntelematta minua ollenkaan.. ;) )

Sit tehtiin keinua, jossa eka toisto oli varovainen. Laitoin suoran palkan alastulokontaktille, parani huomattavasti. Vaikka Helmi edelleen tekee keinua vähän varovasti, niin on hyvä asia et se ei tule kesken keinua alas ja sillä on kuitenkin kova kiire keinulle aina uudestaan. Todennäköisesti meidän kisakeinut tulee alkuun olemaan hitaita, koska eka toisto on selvästi sille vaikein. Uskon, että varmuuden myötä, keinustakin tulee sujuvampi. Loppuun tehtiin lyhyt radanpätkä, osana puomi ja lopussa irtoamissuora, jossa pituus ja rengas. Ihan jäätävän hienon puomin teki Helmi! Se alkaa selvästikin siis erottaa jo keinun ja puomin käskytykset/ohjauksen toisistaan. Loppusuoralla irtosi hyvin. Rimat olen nostanut nyt pääosin 60m:n, harvoin ottaa alas.

Tänään sitten vappuaksat Heidin ja hattaran kanssa. Hiukan painoi edellisen illan viinilasilliset ohjaajien menossa ;) Helmi teki ekaksi setin keppejä putken kautta. Loppuun laitettiin viimeisillä toistoilla hyppy ja sai palkan kupistsa vasta hypyn takaa. Palkkausta päästiin jo muuttamaan siten et Heidi seisoi jo melko kaukana ja Helmi hakeutui jo paremmin palkkakupille (se jostain syystä siis tykkäisi juosta ennemmin avustajan luo, joka palkkaa sen, kuin kupille..). Tehtiin kai viisi onnistunutta toistoa :) Kertaalleen H aloitti väärin, jolloin kutsuin sen pois ja kerran jätti yhden välin pujoittelematta keskeltä. Vauhti parani toistojen edetessä. Enpä tosiaan olisi uskonut pari kuukautta sitten et tehtäisiin nyt suoria keppejä!

Toisella setillä putki-Aa erottelua. Ja on se vaan hitto vaikeaa. Helmi valitsee edelleen mieluiten kontaktin. Välillä ohjasinkin kyllä huonosti, mutta kyllä se Aa vaan vetää pilkullista puoleensa.. mutta Aat oli tosi hyviä :) Pitää joskus tehdä semmoinen treeni, jossa sinne Aalle ei mennä ollenkaan. Saatiin me toki pari onnistumistakin aikaiseksi. Lopuksi tein vielä puomin suorapalkalla. Ensimmäisellä yrityksellä Helmi ei jostain syystä löytänyt puomia, mutta palkan sieltä lopussa kyllä.. possu mikä possu.

Lähdöt olivat tänään levottomia, niinkuin ne jo jonkun aikaa itseasiassa ovat olleet. Ei pysy perse penkissä ja hirveetä nykimistä paikallaan. Herkästi vielä itse ruokkii sitä ongelmaa ottamalla koiran liikkeellä mukaansa. Sanon aina kyllä käskyn, mutta lähden samalla hetkellä liikkeelle itse. Pitäisi jatkossa ottaa huomioon nämä paremmin.

Treenin päälle lenkkeiltiin vielä kuutisen kilometriä Pärnävaaran mäkisessä maastossa, kyllä vaan hapotti. Ja nyt maistuu sohva ja suklaajäätelö!