tiistai 29. tammikuuta 2013

Täplä ACElla

Keskiviikkona pakkanen keikkui ihan siellä viidentoista paikkeilla, mut treenailtiin silti urheasti. Heidi oli suunnitellut treenit, joissa tarkoituksena oli suunnitella itse rata, johon piti sisällyttää tietyt ohjauskuviot ja vieläpä johonkin fiksuun kohtaan. Esteet oli siis ripoteltu vaan satunnaisesti pitkin kenttää. Oli yllättävän vaikeaa keksiä rata nopeasti.

Minun rataan piti sisältyä kaksi takaakiertoa, saksalainen ja valssi. Keksimälläni radalla oli 12 estettä, kaikki ohjauskuviot löytyivät kyllä. Sit suoritettiin se oma keksimä rata. Ja meillähän meni oikein hyvin :) Helmi meni tosi lujaa ja saatiin ekalla yrittämällä nolla. Saksalainen onnistui hyvin, koira lähtee jo aika helposti takaakiertoon. Valssi meni hiukan pitkäksi. Aa oli hyvä, vapautin nopeasti Helmin. ei jääty hinkkaamaan mitään, kun onnistui kerralla.

Sit tehtiin Sannan suunnittelema rata, jossa oli pari takaaleikkausta, persjättö ja saksalainen. Radalla oli myös pituus ja rengas sekä pussi. Saksalaista korjailtiin pari kertaa, oli jotenkin vaikeammassa kulmassa kun eka radalla. Persjätölle en meinannut millään keretä ja olin aivan liian myöhässä. Takaaleikkaukset taas toimii hienosti! Aa oli taas hyvä, pussi ok ja pituudella ei ongelmaa. Helmi irtosi kivasti sivuttaissuunnassa ja renkaan haki hyvin vaikka oli hiukan vaikeassa paikassa. Jes. Hyvät treenit.

http://milenann.kuvat.fi/kuvat/Koiruudet/Agilitytreenit%202013/26.1.2013%20ACE/IMG_45566.jpg/_full.jpg
Helmi ja hillittömät reidet ;D Kuva: Milena Nevanto


Lauantaina reissattiin Kuopioon Acelle. Reissuun lähdettiin meidän pösöllä ja matkaseuraksi lähti Sanna ja Edy sekä Milena ja Rilla. Toisella autolla tulivat Heidi ja Kati karvakamuineen. Maantieajo stressasi taas pilkullista kovin, istua tökötti koko matkan häkissä ja läähätteli :( Ihan hyvin se jaksoi kuitenkin treenailla. Oman jännityksensä hommaan toi tekonurmipohja. Hieman meinasi nenä viedä pilkullista väliajoilla.. Vauhtiin ei pohja vaikuttanut mitenkään ja Helmi oli oikeastaan ihan oma iloinen itsensä. Ei ottanut häiriörä uudesta paikasta, ei edes siitä kun lumet tulivat kuplahallin katolta. Ääni kuulostaa nimittäin aika hassulta. Mutta hitto olikin kiva treenata kun ei palellut. Mutta meidän arktisiin olosuhteisiin tottuneilla koirilla oli selvästi tosi kuuma, Helmikin joi omatoimisesti kesken treenien.

Meitä koulutti Sannan Katainen. Tykkäsin kyllä kovasti hänen tavastaan kouluttaa. Ratatreeni, joka meille oli suuniteltu oli melko vaikea. Tehtiin rata kahdessa osassa. Heti alkuun tuli kaksi twistiä peräkkäin. Eka meni ihan ok, mutta toisella oli ajoitus pielessä ja jostain syystä kauempana oleva hyppy veti Helmiä puoleensa. Kun twisteistä selvittiin en millään osannut ottaa koiraa katseella mukaani, vaan Helmi haki kokoajan yhtä hyppyä putken sijasta minun selkäni takaa.. mutta hei se hakee hyppyjä :D Sit puomin alta menevältä putkelta leijeröitiin toiselle, se onnistui ok. Mutta sama juttu toisinpäin oli huomattavasti vaikeampi koiran hahmottaa ja Helmi ei mainannut osua putkeen ei sitten millään. Sitä hinkattiin sit pitkä pätkä. Eka setin lopuksi oli semmoinen sujuva juoksupätkä, jonka lopuksi tehtiin takaaleikkaus ihan seinän lähellä olevalle hypylle. Se meni ihan jees.

Toinen kierros meni meiltä huomattavasti paremmin. Selvittiin vaikeasta kohdasta, jossa takaaleikattiin jopa kolme kerta peräkkäin!  Enpä olis uskonut et onnistuu niinkin hienosti. Kyllä sitä vaan jotain on oppinut, takaaleikkauksessa ajoitus ja oikea rytmitys ovat avainasemassa. Sit tehtiin muutama toisto puomia parin hypyn kautta. Ensimmäisellä toistolla Helmi varoi vähän ylösmenolla, loput toistot teki reippaasti. Ekalla kerralla tuli läpi alasmenokontaktilta, sitä sit korjailtiin. Tähän pitää nyt kyllä kiinnittää huomiota, koska ei kisoissakaan voi aina ekalla kerralla ryssiä läpi, höh. Saatiin pari oikein hyvää toistoa, siihen oli hyvä lopettaa. Videotaki olisi, lisäilen kun jaksan muokkailla..

http://milenann.kuvat.fi/kuvat/Koiruudet/Agilitytreenit%202013/26.1.2013%20ACE/IMG_45736.jpg/_full.jpg
Kuva: Milena Nevanto


Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen treeneihin. Eka kerta tekonurmella ja ihan vieraassa ympäristössä ei hätkäyttänyt nuorta koiraa juuri mitenkään. Itseä hiukan huoletti, että miten Helmi jaksaa treenata, koska se ei todellakaan lepää autossa..  voi kun keksisi jotain helpotusta tuohon matka-ajoon. Helmi matkustaa lyhyet matkat kohtalaisen rennon näköisenä, käy joskus omalta hallilta tullessa jopa pitkälleen. Ei Helmi koskaan mikään rentoutunein reissukaveri ole ollut, mutta pentuna se matkusti paremmin. Autoon siedättäminen tuskin auttaa, koska ei se pelkää autoa varsinaisesti. Se menee autoon ihan ok. Selkeästi pahinta Helmille on ääni, mikä kuuluu keskiviivan ylittämisestä tai tien reunalta, se heräteura vai mikä se on. Läähättely ja kuolaaminen voisi liittyä myös pahoinvointiin, mutta kyllä pelkkä pelkokin ne selittää. En tiedä. Jos jollain on hyviä neuvoja, kertokaa ihmeessä :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Yllättäen ERInomaista

Viime viikonloppuna oltiin näytelmähommissa Kajaanin tamminäyttelyssä. Muuten pilkullisen kanssa reissaaminen on suht huoletonta, mutta matka-ajo stressaa sitä jostain syystä edelleen ja oikeastaan vaan enemmän :( Lyhyet autoilut se sietää ongelmitta, mutta pitkällä matkoilla Hemuli ei rauhoitu makaamaan, tärisee ja läähättelee. Heti kun autosta pääsee pois, Helmi on normaali. Ja se meneekin autoon ihan mielellään.. Oltiin yökylässä siskon ja heidän setterin luona, tämmöisiin uusin paikkoihin Helmi sopeutuu taas mainiosti, se suorastaan viihtyy :) Näyttelypaikkana toimiva pallohalli oli Helmin mielestä alkuun vähän jännä. Väkeä oli kuin pipoa, ja kova meteli hiukan ahdisti pilkullista. Nopeasti Helmi kuitenkin reipastui ja oli oma touhuava itsensä. Kehässä se esiintyi ihan kohtalaisesti. Tuomarina oli Massimiliano Mannucci ja hiukan yllättäen rimpula Helmi oli italialaissedän mieleen. Kertoi tykkäävänsä hiukan kevyempirakenteisista täpläkoirista.

Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs:
Nice fem. Attractive head. Elegant body structure. Moves very well. Needs little more training to the ring.

JUN2, ERI ja SA
"isossa" PN kehässä meidät käteltiin pois ensimmäisenä :D


Joku tuntematon oli paparazzannut meidät.



Helmi saisi tosiaan esiintyä hieman paremmin. Se seisoo ihan ok, etujalat saisi olla paremmin alla. Antaa kyllä katsoa leegot ja tutkia itsensä, mutta ei se siitä kyllä nauti.. Juokseminen on joko holtitonta pomppimista tai sit se seuraa tokotyyliin kun pyydän kontaktia..  Ja hivenen se näyttää minusta kyllästyneeltä, ainakin jos vertaa Helmin agi-ilmeeseen.. Tokotemppuilut kehän laidalla sujuu kyllä suurella innokkuudella :D Ei ole vaan jotenkin jaksanut panostaa tähän puoleen tarpeeksi. Ehkä tänä vuonna, ehkä. Kaikkein parasta koko tamminäyttelyssä oli Helmin mielestä pienisuuri poikaystävä, Edy-pinseri, meidän treeniryhmästä.. Jo ennen törmäämistä Edyyn Helmi tarkasti jokaisen pinserin, ettei vaan olisi Edy. Ja saikin aika kipakat palautteet muutamalta pinseripojalta.. Dalmisurokset oli taas ihan ällöjä, moiset pilkkukasat saivat lähes hammasta heti kättelyssä :O

Sit treenihommiin. Pari kertaa on käyty nyt hallilla itsenäisesti Miran ja Kaisan kanssa. Keskiviikkotreenit peruttiin pakkasen takia. Aksat kulkee kun juna, mutta tokot vähän tökkii. Tai ei tokot kokonaan, vaan oikeastaan paikkamakuu. Edelleen.. Ollaan muuten hyvä häiriökoirakko, jos joku haluaa treenata paikkamakuuta siten et takuuvarmasti joku koira lähtee... ;D

Tehtii hallilla pikkupakkasella paikkamakuu ensin Nellin kans kahdestaan. Oli oikein vilttikin mahan alla et ei pilkullinen palelisi :) Ja ei, ei yksinkertaisesti pysty. Valmistelin normaalisti, meni ekalla maahan suht ok. Heti kun käännyin nousi seisomaan ja hiippaili minun luo :( no Hemuli autoon ja homma uusiksi. Nyt oli Riki kolmantena koirana rivissä. Ja ei vieläkään vaan kykene, lähti heti perään kun lähdin kävelemään! No sit taas pieni palaute ja Helmi autoon vähän äänin. Sittepä hinkattiin pelkkää jättöä ja sitä et maahan mennään kunnolla, eikä kyynärät nouse ei sitten yhtään.

Tässä paikkamakuussa on meillä nyt vähän turhan monta ongelmaa. Omasta mielestäni valmistelen koiran joka kerta samalla lailla. Silti koira ei jättäessä vaikuttaisi oikein tietävän, että mikä liike on tulossa.. ? Helmi on selvästikin liian korkeassa vireessä. Mahanmeno jää herkästi hivenen vajaaksi ja sillon ei pysy ainakaan.. Helmiä kylmää, se ei helpota hommaa yhtään. Agilityesteiden läsnäolo kuumentaa entisestään. Toiset koirat eivät mielestäni haittaa, ei ainakaan katsele niitä tai ei ota painetta niistä. Jos Helmi lähtee, ei se koskaan mene toisiä häiriköimään, onneksi. Joskus taas näyttää siltä, että sitä ei just sillä hetkellä vaan kiinnosta maata siellä? Liekö palkka (namit niinkuin Helmillä muutenkin..) sen mielestä liian huono, ettei kannata..

Kotona paikkamakuu toimii oikeastaan joka kerta. Se ei nouse, joten en pääse korjaamaan. Olen häiriköinyt ja ollut piilossakin. Vajaasta maahanmenosta olen päässyt huomauttamaan ja sitä korjaamaan sentäs.. Aion nyt siis yrittää ketjuttaa sille sen jutun kotona selväksi ja siirtää vasta kelien lämmetessä kentälle. Laitetaan rasiaan vähän isompi palkka ja ehkä etupalkkaakin voisi kokeilla. Näillä mennään nyt.

Agilityjutut taas kulkee kivasti. Kepit ovat hyvällä mallilla. Ollaan päästy tekemään nyt toistoja siten, että kepit on suorat muuten, vain alku ja loppu ovat helpommat vielä. Kulmia pitäisi tehdä, mutta taidan ensin laittaa alun ja lopun kiinni ja sit katella kulmia. Vielä on työtä et ne saa ihan "valmiiksi"..
Keinulle on tullut varmuutta lisää. Helmi kyllä hidastaa keskellä, mutta niin tuon kokoisen koiran kuuluukin. Hyvin maltaa ottaa kontaktin, ei yritä tulla läpi. Tänään tehtiin jo monta toistoa ilman avustajaa. Ei ongelmia. Hirveellä höyryllä lähtee täpläkoira keinulle, vaikka se onkin vähän hui.

Ohjaustekniikoista harjoiteltiin takaaleikkausta. Ja hyviä toistoja saatiin niistäkin aikaiseksi :) Tärkeää on muistaa käskyttää koiraa ajoissa ja päästää se itsensä edelle. Helmi kääntyy kyllä hyvin takaaleikkaamalla. Tänään harjoiteltiin taas putki-kontaktierotteluja ihan omina juttuinaan. Sekä puomin että Aan kanssa tehtiin erottelut ja yllättävän hyvin olivat hallussa. Putken ohjataan ja kontaktille ei. Tottahan kontaktit meinasivat houkutella hivenen enemmän.. Vaihtelevat vapautukset kontakteilta ovat tuoneet selkeästi vauhtia Helmin kontakteille, jopa niin, että ylösmenot ovat taas hiukan siinä ja rajoilla et edes yksi tassu osuisi...

perjantai 11. tammikuuta 2013

vihdoin uuteen vuoteen


On aika päättää blogipimento. Ollaan tosiaan tässä muutettu ennen joulua ja meni useampi viikko, että saatiin netti pelittämään. Joulu vietettiin Kajaanissa ja uusi vuosi oltiin Heidin ja pyrriperheen luona kyläilemässä. Uuden vuoden raketit ei onneksi aiheuttaneet kummempia traumoja pilkullisessa. Sisällä ei välittänyt paukkeesta mitään, ulkona jännitti pahinta paukuttelua kyllä jonkin verran. Yksittäisiin pamahduksiin ei reagoi mitenkään. Hyvin Helmi onneksi palautuu tuollaisista, eikä menetä toimintakykyään vaikka vähän ihmetteleekin. Treenitaukoakin oli sellaiset pari viikkoa.

Muutamat treenit on käyty hallilla tekemässä tämän vuoden puolella. Keinua ollaan tehty muutamaan kertaan ihan kokonaisena, siten että avustaja hieman vaimentaa pamautusta. Aika hyvällä mallilla se onkin jo nyt! Ja kepeillä ollaan nyt edistytty iso harppaus :) Tiistaina treenailtiin Heidin kanssa hallilla ja täplä pujotteli jo muuten suorat kepit, alku ja loppu oli vielä pikkuisen auki. Vauhtiakin on ihan hyvin. Ja nyt Helmi osaa pujotella loppuun, vaikka tekniikka vähän hajoaisikin. Ennen tuli herkästi ulos kujasta. Aloitukset eri kulmistakin on parantuneet. Ohjureita en ole enää käyttänyt, kun ei se niitä taida tarvita.

Hyppytekniikkaaharjoituksia ollaan tehty nyt pariin kertaan. Tiistaina Helmi teki korkeuden arviointia siten, että viimeistä estettä nostettiin pikku hiljaa (tästä videota lopussa..) Hyvin hyppäsi sinne 60cm asti, 65 riman otti kerran alas. Sen jälkeen luonnostaan varovainen Helmi ratkaisi tehtävän niin, että se hidasti ja otti ylimääräisen askeleen ennen viimeistä hyppyä. Ei saatu sitä enää korjattua, muuten kuin laskemalla rimaa. Keskiviikon treeneissä tehtiin 25cm rimoilla sarjaa tasaväleillä, siinä ei ongelmia. Sit kokeiltiin samaa juttua kuin tiistaina niin tuli sama ongelma esille? Helmi jopa kiersi viimeisen  hypyn pari kertaa, koska ei mahtunut ottamaan ylimääräistä laukka-askeltaan siihen. Laitettiin viimeistä hyppyä vähän lähemmäksi ja se korjasikin ongelman.Pitäisi tehdä tätä hyppytekniikkaa kyllä enemmänkin. Vaikka ihan hyvin ja helpon näköisesti se hyppää, rimoja tulee harvoin alas.

Itsenäisissä treeneissä olen nyt keskittynyt Helmin kanssa irtoamiseen ja siihen, että se olisi hiukan itsenäisempi ja hakisi esteitä paremmin (varsinkin hyppyjä). Ja ollaan oikeasti edistytty tässä nyt ihan lyhyessä ajassa! Helmi kuuntelee yllättävän paljon minun käskytystäni, joten pitäisi antaa käsky koiralle aikaisemmin, eikä vasta sitten kun koira on jo esimerkiksi hypyn yllä..  Jos en käskytä se tulee vierellä "kysymään" minne pitää mennä. Se etenee kyllä jos se tietää, minne pitää mennä. Ja sepä taitaa olla minun tehtäväni kertoa se sille ajoissa ;) Se ei ole tarpeeksi röyhkeä ratkaistaakseen itse. Putkiin ja kontakteille se lähtee huomattavasti paremmin.

Kontakteja ollaan nyt treenailtu vähän eri tavoilla. Valittelin Heidille kun Helmi himmailee vähäsen puomin alastulolla ja joskus Aa:llakin. En ollutkaan itse hoksannut, että palkkaan koiran aina hitaasti kontakteilla ja seisotan sitä tosi pitkään siellä ennen kun palkkaan. Nyt sitten ollaan treenailtu eri variaatioita. Välillä palkka heti 2on2offista, välillä nopea vapautus ja heti palkkaus. Erikseen harjoiteltiin kontaktilla pysymistä kun minä juoksentelen ohi eri vauhdeilla. Ja kappas Heidin vinkit toimii :) Paljon parempia puomeja saatin esille, pari suorastaan hienoa. Näin sitä on sokea omalle toiminnalleen.

Toissa keskiviikkona mentiin tälläistä rataa:


                           

Aloitus oli ylltävän vaikea Helmille. Menin vastaanottamaan koiraa kakkosesteen taakse. Pari kertaa Helmi yritti hakea putkeen, mutta viime hetkellä hyppäsikin sitten kakkoshypyn numerona toimivan sankon yli :D Saatiin korjattua silleen, että otin koiran mukaani jo ykköshypyltä. Kolmosesteen jälkeen Helmi meinasi kokoajan lähteä pussille, tai oikeastaan pussin takana seisovan Heidin luo palkan toivossa..4-7 meni ihan hyvin. Takaakierron (6) Helmi luki hienosti. Pussissa ei mitään ongelmia. Kasihypylle sain koiran aika hyvin irtoamaan, joten kerkesinkin kohtalaisen hyvin persjätölle ennen hyppyä 10. Helmi ei meinannut millään löytää putken (11) sisään, joutui viemään tosi pitkälle, että hoksasi. Se tarjosi useammankin kerran putken yli hyppäämistä.

Radan vaikein kohta oli meille takaaleikkaus hypylle 13. Ei onnistunut ei sitten mitenkään. Ongelmana oli se, että koira pitäisi päästää ajoissa itseni edelle, mutta kun se ei lähde. Helmi ennakoi ja kääntyi kokoajan jo jyrkästi ennen hyppyä. Nämä takaaleikkaukset pitää kyllä nyt ottaa ihan oikeasti treeniin pala palalta. Puomi ihan ok. Muuria Helmi ei jostain syystä hahmottanut nyt, lähti vain minun liikkeen perään ohi muurista. No joo, oma asenne ei ollut taas paras mahdollinen takaaleikkaus sotkun jäljiltä.. Toisella kierroksella tehtiinkin sitten vaan helppoa rallitusta, joka meni kyllä hyvin.

Sit tän viikon treeneissä teemana oli sivuttais-irtoaminen. JA hitto oli muuten hyvät treenit. Ja kyllähän se koira irtosikin suorastaan yli odotusten. Kun minä käskytän ajoissa ja ohjaan kauempaa, Helmi irtoaa tosi hyvin :) Edelleen minä pyrin kiirehtimään turhaan koiran edelle ja se ei toimi yhtään. Pitäisi muutenkin opetella ohjaamaan loppuun asti, eikä hökeltää vaan eteenpäin. Kerkeän kuitenkin viemään Helmiä ihan hyvin. Minun pitää pysyä kokoajan pienessä liikkeessä, niin Helmikin liikkuu hyvin. Ajatella, sain koiran irtoamaan niin hyvin esteille12- 14, että kerkesin helposti tekemään perjätön 15 jälkeen :)

                                      

 Loppuun sitten pari videon pätkää. Ekassa Helmin tokoja ja toisessa kepit (keskeltä 10 keppiä ja suorat) ja hyppytekniikkaa. Ja kyllä, ohjaaja opettelee seuraavaksi itse kävelemään, eikä hiippaile niinkuin näissä..

          http://www.youtube.com/watch?v=jyoESxIKxAU

         http://www.youtube.com/watch?v=1f9zoFMQsn8